Matkalla Memphisiin

Torstaina oli herätyskello soimassa klo 7.30, mutta ylläri mä heräsin jo kuudelta :) Lapset ja Tuija sentään nukkuivat vähän pidempään. Aamupalan ja viimeisten pakkausten jälkeen päästiin lähtemään hotellilta klo 9.30. Ritz-Carltonin palveluihin kuuluu "car service", joten päästiin hienolla mustalla katumaasturilla juna-asemalle. Ja naisena en tietenkään kiinnittänyt huomiota muuhun kuin auton väriin ja kokoon :)

Kiitos vaan Tuija, kun saatiin yöpyä ja viettää aikaa sun kanssa Chicagossa. Oli aivan mahtavaa!!!! Isot pusut ja halit meiltä kaikilta!

Juna-asemalla oli taas paljon avuliaita ihmisiä ja päästiin kaikkien laukkujen ja kantamusten kanssa hienosti junaan ja junalla lentokentälle.

MasterCardin kanssa on ollut vähän ongelmia, joten mua vähän jännitti miten käy auton vuokraamisen suhteen. Onneksi kaikki sujui kuitenkin ongelmitta, saatiin auto ja lähdettiin ajamaan kohti Memphistä.

Eipä oltu kauan ajettu, kun syötiin ensimmäiset eväät. Laura otti haukun nektariinista ja valitti heti, että ikeniä alkoi kutittamaan. Mä vähän vähättelin asiaa, mutta sanoi ettei nektariinia tarvitse syödä ja niinpä Rene söi Lauran nektariinin. Pienen hetkin kuluttua Laura valitti huulten ja kielen kutiamista ja kääntyessäni katsomaan häntä järkytyin aikalailla. Käsilaukusta piti kaivaa Epipen valmiiksi, jos oireet vielä pahentuisi. Samaan aikaan mietin mistä löytyy lähin sairaala, jos tilanne pahentuisi...

Paukamia huulissa, kielessä ja kaulalla... Eipä tarvitse syödä nektariineja! Laura on saanut kesän aikana lieviä oireita omenasta ja mangosta. Konsultoin asiasta allergialääkäriä juuri ennen matkalle lähtöä. Kuulemme pähkinäallergisilla tulee joskus myös allergioita "kivihedelmiin", mutta allergioiden ei pitäisi olla vaarallisia. Lauran kohdalla ei tunnu olevan ihan harmiton juttu... Onneksi tilanne tällä kertaa rauhoittui, ei tarvittu Epipeniä ja paukamat laski parin tunnin jälkeen.

Vaihtarivuoden aikana mä söin paljon roskaruokaa. Erityisesti ihastuin Taco Bell:iin :) Kymmenen vuotta on kulunut viimeisestä Taco Bell -käynnistä ja matkalla Memphisiin tiemme taas kohtasivat...

Rene söi ihanan burriton.

Laura täydellisen tacon.

Koulukaverini Joanna on muuttanut Memphisista Capeen (Missouri) ja poikkesimme syömään päivällistä Joannan ja hänen perheensä kanssa. Cape sijaitsee noin 5 tuntia Chicagosta ja 3 tuntia Memphisistä. Eteläisessä Suomessa on tottunut, että kännykkä toimii kaikkialla vaan eipä täällä. Juuri kriittisellä hetkellä yrittäessäni suunnistaa Capeen loppui yhteys. Ehdin saada Joannalta ohjeen kääntyä teille 146. Hetken aikaa ajatteani totesin ettei puhelinyhteys ala toimia ja pysähdyttiin tankkaamaan ja kysymään ohjeita. Hyvin ohjeiden avulla päästiin Capeen, jossa sitten puhelinkin alkoi toimia ja Joanna antoi puhelimitse loput ohjeet.

Oli ihana nähdä pikaisesti Joannaa, Philiä ja Maybryä. Nähdään taas parin viikon kuluttua Memphisissä heti, kun he ovat saaneet muutettua uuteen kotiinsa.

Tytöillä synkkasi heti, vaikka yhteistä kieltä ei ollut.

Jotta matka ei olisi liian helppo, noin puoli tuntia ruokailun jälkeen mä sain vuorostani allergisen reaktion. Vatsakrampit olivat niin järkyttäviä, että meidän oli pakko pysähtyä jälleen. Onneksi olo koheni aika pian ja päästiin jatkamaan matkaa. Mun veikkaus on, että syömäni salaatti sisälsi vehnää (kanassa). Se jää mysteeriksi, mutta todistaa taas tosiasian ettei jenkit tiedä allergioista juuri mitään :(

Pysähtymispaikalla Blythevillen kohdalla nähtii myös ensimmäinen metsäpalo ja  seuraava palo noin 20 mailin päässä. Täällä on ollut todella kuumaa ja kuivaa, joten metsäpalot ovat ikävän yleisiä.

Päästiin perille Memphisiin puoli kymmenen aikaan. Navigaattori halusi kierrättää meitä Memphisissä ja oltais oltu varmaan puoli tuntia aikasemmin lentokentällä, jos olisin luottanut omaan vaistooni...

Tämän kanssa teimme matkaa 11 tuntia.