Migreenin lauettua Linda alkoi valmistelemaan sunnuntain opetusta (pyhäkoulu) ja mä päätin lähteä lasten kanssa lähimpään puistoon. Matkaa sinne on vain 1,5 km, mutta kuumuudessa johtuen valitsin helpoimman ratkaisun ja otin auton.
Puisto ei ollut mikään kovin kummoinen. Siellä oli kuitenkin keinut, liukumäki ja pieni kiipeilyteline, joten 45 minuuttia meni hyvin joutusasti. Puistossa oli myös isä kahden lapsen kanssa ja häneltä saatiin pari vinkkiä koriskenttiin liittyen. Meillä oli omat uudet koripallot mukana ja niinpä suuntasimme pelaamaan korista.
Parin kilometrin päästä, poliisiaseman takapihalta löytyi hienot koriskentät. Pitäisi siis olla turvallinen paikka pelata ;) Leikkipuistossa oleva isä oli varoittanut, että kentillä on aina "ruuhkaa" ja niin olikin :) Kaikilla kentillä oli pelit käynnissä ja niitä katsoessa mulle tuli tosi kotoinen olo. Lapsia taas vastaavasti alkoi jännittämään, sillä kaikki pelaajat olivat mustia (yhtä miestä lukuunottamatta). Totesin, että jos täällä haluaa treenata ja pelata, on vain totuttava asiaan. Niinpä parkkeerasin auton ja menimme yhdelle korille heittelemään.
Alussa oli huomattavissa pientä tuijotusta, mutta joko minä väsyin tarkkailemaan tai sitten muut pelaajat kyllästyivät tuijottamaan... Kuten kuvista huomaa, saatiin olla yhdellä kenttäpuoliskolla ihan rauhassa ;)
Oli ihana päästä heittelemään ja vähän treenaamaan, mutta kuumuudessa (35 astetta) eivät lapset kauan jaksaneet pelata.
Kotiin tullessa Linda oli saanut valmiiksi seuraavan päivän tuntisuunnitelman ja aloittanut päivällisen tekemisen. Katettiin lasten kanssa pöytä ja tehtiin salaatti.
Käytiin perjantaina kaupassa ja samalla reissulla myös alkossa. Oli muuten mun ensimmäinen visiitti ikinä alkossa tällä mantereella, ja mielenkiintoinen reissu olikin. Mä oon niin nuori (heh heh), että ostaessa kaksi pulloa viiniä piti kaivaa henkkarit esiin :) Jos Suomessa alkoholi on kallista niin kyllä täällä on ainakin yhtä kallista ellei jopa kalliimpaa. Ainakin viinit olivat tyyriitä.
Ja Amerikkalaiseen tyyliin juomat pakattiin ruskeisiin paperipusseihin...
Tässä kaikille jakoon loistava resepti:
Päivällisen jälkeen höpöteltiin niitä näitä, katsottiin James Bondia ja Laura teki jumppaharjoituksia. Perheen lääkitys oli kohdillaan :) Mä join päivällisellä pari lasia viiniä Lindan kanssa ja Rene otti antibiootin lisäksi särkylääkkeen (ja omien sanojensa mukaan tunsi olonsa vähän hassuksi)... Lopputulos on tässä:













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti