Facebookiin juuri päivitin, että ensimmäisen kerran loman aikana lämpötila on alle 27 astetta. Jes, nautimme tästä! Tosin sääennusteet lupailee sadetta seuraavaksi viikoksi, joten vähän alkaa hirvittää tuleeko tulvia :/
Meidän piti mennä eilen pelaamaan korista, mutta aikataulu mätti pahemman kerran. Yritetään päästä treeneihin ensi maanantaina.
Oltiin eilen aamupäivä ihan vain kotosalla. Tuntuu, että on vihdoinkin oikeasti lomalla kun ei ole kiire mihinkään. Ja koska täällä ollaan sen verran kauan, ei tarvitse "suorittaa" joka päivä :)
Lounasaikaan lähdettiin sitten liikenteeseen. Mun ripset on hirveän näköiset ja sain vinkin kosmetologikoulusta, jossa saatettaisiin tehdä myös ripsiä. Noh, osoittautui ettei siellä tehdä pidennyksiä samalla tekniikalla kuin mitä mulla jo on. Pari muuta tapaa ois ollut tyrkyllä, mutta en uskaltanut kokeilla. Hannari, joo tiedän :)
Laura halusi kuivat latvat pois ja sai ajan samantien. Onnesta soikeana Laura istuutui tuolille ja tumma mies aloitti hiusten leikkaamisen. En ole kampaaja, mutta Suomen toimintaan verrattuna aika erilainen tapa leikata hiukset. Hiusten latvat kasteltiin ja aloitettiin leikkaaminen sieltä täältä. Jakausta ei määritelty tai korjattu missään vaiheessa.
Laura halusi leikkauksen jälkeen vielä vähän kiharoita ja se olikin varsinainen show :) Herra kampaaja käänsi ensin vain latvoja sisäänpäin. Korjasin, että Laura haluaa kiharat. Seuraavaksi hän yritti tehdä suoristusraudalla kiharoita hiusten puolesta välistä, onnistumatta siinä. Näytin, että teen itse yleensä kiharat juuresta asti suoristusraudalla, jonka jälkeen hän otti toisen kihartimen esiin. Hän pyöritti hiuksia kihartimen ympärille, mutta ei saanut yhtään kunnon kiharaa. Toiminta oli aika epätoivoista. Laura sanoi, että häntä sattuu ja oletin miehen vain repivän liikaa Lauran hiuksia. Toinen kampaaja toi hänelle taas erilaisen kihartimen ja näytti kuinka se toimii. Herra yritti muutaman kerran, jonka jälkeen neiti otti homman hoitaakseen ja niin kiharoita alkoi syntyä :)
Melkein kaksi tuntia meni leikkaukseen ja hiuksien kihartamiseen. Laura istui koko ajan hymy huulilla vaikka hän sanoi, että alkaa väsyttää...
Laura sai ihanat kiharat, jotka tosin kestivät vain noin tunnin. Kampaaja ei laittanut hiuksiin mitään muotoilutuotteita, joten kuuman kosteassa säässä kiharat eivät kestäneet :( Lisäksi harmitusta aiheutti otsassa oleva palovamma, jonka herra kampaaja Lauralle teki...
Ei oltu syöty luonasta ja piti jo lähteä hakemaan Lindaa, joten otettiin Renelle Wendysistä hampurilainen ja meille tytöille Taco Bellistä tacoja.
No jos kampaamoreissusta jäi ikävä fiilis niin ei se fiilis parantunut kauppareissulla Lindan kanssa. Mulla on täällä käytettävissä kolme eri korttia, kaksi nordean ja yksi handelsin. Kassalla mikään korteista ei toiminut ja Linda joutui maksamaan mun ostokset :( Mä vihaan fiilistä kun kortit ei toimi ja alkaa silloin alkaa heti miettimään kaikkea ikävää. Kotona sitten tsekkasin pankkitilin tilanteen ja kyllä siellä rahaa oli :)
Tässä vielä pari kuvaa iltalenkiltä.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti