Aamulla kysyin asiasta Lindalta ja hänkin oli kuullut äänen. Hän on niin tottunut asiaan ettei kiinnittänyt huomiota sen enempää. Linda kertoi, että juuri vähän aikaa sitten naapurissa oli ammuskelua ja poliisit hakivat naapurin kaverin pois. Tilanteessa Lindakin oli pelästynyt ja heittäytynyt lattialle makaamaan, satuttaen samalla jalkansa :( Tässä talossa on ollut ase jo mun vaihtariaikana. Pari vuotta sitten Linda opetteli oikeasti ampumaan ja sain aseenkantoluvan.
Viime viikolla seurakunnassa yksi nainen kertoi hänen perheensä kohtaamista vastoinkäymisistä (keuhkosyöpä, sydänkohtaus, itsemurha). Lisäksi he joutuivat aseellisen ryöstön kohteeksi toukokuussa. Joku oli murtautunut heille päiväsaikaan, pahoinpidellyt molempia asukkaita, ottanut kaikki pienet arvoesineet ja pakottanut heidät kuljettamaan ryöstäjää autolla johonkin. Linda kertoi, että pariskunta ei ollut päästänyt ryöstäjää ulos autostaennen kuin olivat puhuneet hänelle Jeesuksesta. Hullua sanon minä! Mä ainakin olisin yrittänyt päästä tilanteesta pois niin pian kuin mahdollista...
No anyway, aamupalan jälkeen vietiin koiraa ulos ja mitäs me sitten löydettiin kadulta? No luoteja... Mulla ei ole mitään tietämystä luodeista ja aseista ylipäänsä, mutta Linda tiesi kertoa luodin olevan 9mm. Tässä kuvat luodista.
Syötiin pieni kevyt lounas, jotta jaksettaisiin odottaa varsinaista 4th of July herkuttelua :)
Lounaan jälkeen mummokerhoitiin, kuten Rene asian ilmoitti. Mummokerho = neulomista :)
Kuten kuvasta näkyy, neulominen on aika vakavaa touhua :) Pitää osata laskea "yksi, kaksi" ja tämän jälkeen luoda uusi ylimääräinen silmukka ja neuloa rivi loppuun...
Michelle ja Alex tulivat viettämään itsenäisyyspäivää meidän kanssa. Grillattiin amerikkalaiseen tapaan maissia ja kanaa, sekä lisukkeina uuniperunoita ja papuja. Syötiin niin paljon, että vyöryttiin ruokapöydästä pois :)
Michellellä oli työvuoro seuraavana aamuna, joten he lähtivät kotiin jo 19:30 aikoihin. Samaan aikaan naapuristossa aloiteltiin rakettien lähettelyä. Laura ja Rene ravasivat kadulle ja takaisin sisään noin tunnin ajan, jonka jälkeen lähdettiin ulos yhdessä katsomaan ilotulituksia. Hirveän mässäilyn jälkeen teki hyvää vähän kävellä.
Aivan upeita ilotulituksia :) Harmi ettei kännykällä saanut hyviä kuvia.
Lapset saivat yhdeltä "melkein naapurilta" pari pakettia jotain pieniä raketteja, joita sitten vielä läheteltiin omalta pihalta. Lapset olivat onnesta soikeina raketeista :)
Ensimmäinen 4th of July sujui oikein leppoisasti, tai siis suurin osa siitä. Mä jouduin stressaamaan rakettien lähettämistä, sillä suojalaseja ei ollut tarjolla :(

















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti